Tunteita ja tuoksuja
AvaaAmerikkalainen saippuasarja kertoo fiktiivisestä keskilännen kaupungista Genoa Citystä ja sen mielenkiintoisista ihmisistä. Sarjan päähenkilöinä on kolme vaikutusvaltaista perhettä: Newmanit, Abbottit ja Wintersit.
Tunteita ja tuoksuja on valittu katsojien suosikkiohjelmaksi vuosina 1992, 1993, 1994, 1996 sekä 1997. Sarjan luojat William J. Bell ja hänen vaimonsa Lee Phillip Bell tunnetaan Suomessa myös Kauniit ja rohkeat -sarjan tekijöinä.
Jaksot ovat katsottavissa Katsomossa 14 päivää niiden tv-esityksestä.
Hinnasto: tilaukset
SuljeHinnasto: kausituotteet
SuljeKuvat
Kuvat
TULOSSA20.6.2013 - klo 09.12
Drucillan mielenterveys oikeuskäsittelyssä
Drucillan psykiatri ja muut hänelle tärkeät henkilöt ilmaisevat oikeuden kuulustelussa käsityksensä siitä, ettei Drucilla ole harhainen. Kun kaikki näyttää jo olevan kunnossa, syyttäjä tuo vielä yhden todistajan. Hän on murhatun Carmen Mestan serkku Inez Vargas.
19.6.2013 - klo 09.10
Teissä on samaa näköä, Kay ja Cane!
Kay kertoo Canelle, että hän oli se, joka käski Jillin pyytää Canea DNA-testiin. Hän paljastaa pojan traagisen taustan: Jill oli vienyt Kayltä aviomiehen ja tullut tälle raskaaksi. Se oli aikaa, jolloin Kay joi paljon eikä vielä tiennyt, että Jill oli hänen biologinen tyttärensä.
2013-07-04 09:10
18.6.2013 - klo 09.11
Kun toisen pelkkä läsnäolo tekee iloiseksi!
Kun Colleen ja professori Korbel kohtaavat, Colleen kertoo tunteistaan: "Olen iloinen, että olet siinä." Cane iloitsee siitä, että hänellä on äiti ja isoäiti. Mitä mieltä hän on avioliitostaan Amberin kanssa? Sitä, että se olisi purettavissa, koska sulhanen ei humalatilansa vuoksi muista liiton solmimishetkestä mitään.
2013-07-03 09:11
17.6.2013 - klo 09.10
Tunteita ja tuoksuja
Amerikkalainen saippuasarja Genoa Cityn ihmisistä.
2013-07-02 09:10
14.6.2013 - klo 09.10
Kaikkien aikojen uutinen Ethanille
Kay sanoo Jillille, ettei heillä ole aikaa hukattavaksi, sillä Cane ja Amber ovat lähdössä Australiaan. Matkaan siis! Jill tavoittaa Canen ja Amberin butiikista vaateostoksilta. Jill pyytää Canen sivuun ja sanoo, että paikka on hieman outo kertoa niin isoja asioita, mutta hän kertoo kuitenkin.
2013-06-29 09:10
13.6.2013 - klo 09.10
Missä sai konnakoulutuksesi, David Chow?
Amber pyytää Danielia soittamaan ja esiintymään Canen juristina. Daniel soittaa ja kertoo, ettei Cane saisi avioliiton avulla USA:n kansalaisuutta. Pitäisi palata Australiaan! Amber tarjoutuu Canen mukaan. Kaylle ja Jillille hän selostaa tilanteen saadakseen naiset kertomaan Canelle, että Jill Abbottilla on geeneihin liittyvää asiaa.
2013-06-28 09:10
12.6.2013 - klo 09.10
Drucilla Winters, hiljaisten osaston äänekkäin
Nähtyään Carmenin elävänä Neil ymmärtää, ettei Drucilla kärsi harhoista. Dru ei kuitenkaan pääse ulos psykiatrisesta sairaalasta, koska yksikön johtajan mielestä potilas Drucilla Winters saattaa olla vaaraksi itselleen ja muille. Eräs naispotilas kertoo Drulle, että hänkin tuli osastolle aikoinaan vapaaehtoisena, mutta sitten henkilökunta oli muuttanut hänen statuksensa, ja siitä on nyt puoli vuotta.
2013-06-27 09:10
11.6.2013 - klo 09.10
Carmenin karmea kohtalo osa Neilinkin karmaa?
Drucillan hysteria Carmen Mestan näkemisistä kiihtyy. Neil ymmärtää, että hänen rakkautensa ei Druta rauhoita, vaan nyt tarvitaan ammattiapua. He tapaavat Drun terapeutin, tohtori Lynchin. Tämä saa Drun suostumaan psykiatriseen sairaalahoitoon.
2013-06-26 09:10
10.6.2013 - klo 09.10
Häipykää luotamme, Baldwinit!
Summer-vauva nukkuu, ja huoneistossa vallitsee lähes seksikäs hiljaisuus. Se inspiroi Nickiä pieneen sohvahetkeen Phylliksen kanssa. Sitten tulevat äänekkäät Michael ja Lauren. Käynti päättyy kiihkeään argumentointiin.
2013-06-25 09:10
7.6.2013 - klo 09.10
Pidätys sairaalassa
Phyllis loukkaantuu, koska Nick oli ostanut ex-vaimolleen häiden vuosipäivälahjan. Nickillä on keino saada rakkaansa paremmalle tuulelle. Mustasukkainen suhtautuminen Sharonille ostettuun lahjaan on luonnollista, mutta Phyllis on vaikuttanut Sheila-draaman jälkeen ehkä jollain tavalla epäitseltään. Kumpi kidnappausdraaman lopussa loppujen lopuksi kuoli - oikea Phyllis vai Phyllikseksi kirurgoitu Sheila?
2013-06-22 09:10
6.6.2013 - klo 09.10
Hieman epänormaalit häät Nevadassa
Amberilla on suunnitelma Canen naimahaluttomuutta vastaan. Kaikki alkaa siitä, että hän kutsuu Ali-nimisen ystävättärensä luokseen hotellihuoneesen. Sitten on musiikin ja liikunnan vuoro! Naiset tanssivat kissatanssia yleisönään ylen ihastunut Cane. Sen jälkeen Amber sujauttaa Alin tuoman pillerin Canen olueeseen. Cane alkaa stripata pullo kädessään, mutta tuntee pian, että juoma taitaa olla liian vahvaa.
2013-06-21 09:10
5.6.2013 - klo 09.10
Rakastan sinua kuin designkenkiä, Cane!
Amber polvistuu Canen eteen kosimaan ja kertomaan, että heitä odottaa matka Las Vegasiin. Kun Cane on hotellihuoneen suihkussa, Jill soittaa hänelle. Miksi? Ovatko Kay ja Jill jo saaneet selville Canen biologisen taustan? Kun Cane palaa suihkusta vain pyyhe upean vartalonsa peittona, Amber tunnustaa rakkautensa.
2013-06-20 09:10
Minulla on jo katseluoikeus
Olen jo ostanut oikeuden Katsomo-tunnuksillani
Kirjaudu sisään
Minulla on Katsomo-koodi
Tarkista koodi


