1.4.2012 - klo 02.32
Kissat kasaan kerran vielä.
Kauden viimeisessä jaksossa Bret ja kaikki kosijattaret kokoontuvat vielä kerran yhteen ruotimaan kisan tapahtumia. Kun parhaat palat ja kauheimmat kömmähdykset on kerrattu, on loppuratkaisun vuoro: Bret ja hänen valitsemansa voittaja kohtaavat ensimmäistä kertaa muutaman kuukauden tauon jälkeen. Onko kipinä vielä tallella?
1.4.2012 - klo 01.40
Kuhertelua Karibianmerellä.
Jäljellä on enää kaksi vaimotarjokasta, ja Bret vie neidot Dominikaaniseen tasavaltaan viettääkseen kummankin kanssa romanttista laatuaikaa. Tangoilun ja viidakkoseikkailun jälkeen koittaa vaikean päätöksen aika. Kumpi kaunottarista onkaan Bretin sydämen valittu?
25.3.2012 - klo 02.42
Ahdistusta ja alligaattoreita
Keikkabussien keulat kääntyvät kohti Miamia. Morsiantarjokkaita on jäljellä enää kolme, joten tunnelma on varsin tiivis ja tunteet pinnassa. Kiukutteluilta ei voida välttyä edes Bretin järjestämässä karnevaalihenkisessä illanvietossa.
25.3.2012 - klo 01.52
Duetoi kanssani!.
Bret haluaa tietää, onko kilpakosijattarissa lainkaan musikaalista ainesta. Niinpä hän antaa naisille kuunneltavaksi säveltämänsä kappaleen ja pyytää heitä keksimään siihen sanat. Runoiltuaan herkät lyriikat neidot pääsevät esittämään ne Bretin säestyksellä.
18.3.2012 - klo 02.35
Exien paljastukset.
On aika selvittää, millaisia luurankoja kilpailijoiden kaapeista löytyy. Niinpä paikalle kutsutaan neitojen exät, joilla onkin paljon mielenkiintoista kerrottavaa aiheesta. Bretin avuksi totuutta selvittämään saapuu kaksi edellisiltä kausilta tuttua kaunokaista.
18.3.2012 - klo 01.45
Bikinipimut lastenvahteina.
Kuinka sujuu kilpakosijattarilta leikki-ikäisten vesseleiden kaitseminen? Se selviää haasteessa, jossa pikkiriikkisiin bikineihin tälläytyneet morsianehdokkaat joutuvat emännöimään lasten uima-allasjuhlia.
11.3.2012 - klo 01.45
Taukopaikkataisto.
Bretin keikkaseurue lähtee köröttelemään kohti seuraavaa kohdetta, ja matkalla Alabamaan käydään myös yksi kisa. Bussit pysähtyvät rekkakuskien suosimalle taukopaikalle, jolla tytöt joutuvat selvittämään sarjan haasteita.
4.3.2012 - klo 01.45
Kaunottaret kuralammikossa.
Keikkabussien keulat suunnataan kohti Nashvillea, ja perillä odottaa likainen haaste. On aika pelata rugbya mutavellissä! Kymmenen morsianehdokasta jaetaan kahteen joukkueeseen ja sysätään liukkaalle ja kuraiselle pelikentälle.
26.2.2012 - klo 01.40
Sussut stylisteinä.
Bretin rock-retkue suuntaa seuraavaksi St. Louisiin. Perillä kilpakosijattaria odottaa uusi haaste, jossa heidän tyylitajunsa joutuu puntariin. Neidot jaetaan kolmeen joukkueeseen, joiden tehtävänä on stailata muotitiedottomasta seinäkukkasesta villi ja vetävä kaunotar.
19.2.2012 - klo 00.55
Rock-typyt roudareina.
Kilpailijatarten kiertuekestävyys mitataan raskaalla roudaushaasteella. Neidit jaetaan kahteen joukkueeseen, joiden tehtävänä on purkaa mahdollisimman nopeasti keikkalava vahvistimineen, piuhoineen ja soittimineen.
12.2.2012 - klo 01.10
Leidit luistimilla.
Morsianehdokkaiden äidinvaistot ja urheilullisuus punnitaan haasteessa, jossa tehtävänä on kuljettaa pieni ja suloinen Bret-vauvanukke turvaan häijyiltä vihollisilta.
5.2.2012 - klo 01.10
Vaimotarjokkaiden vihkivalat
Railakkaaseen sinkkuelämään kyllästynyt Bret haluaisi jo asettua aloilleen, joten on ensiarvoisen tärkeää selvittää, ketkä kilpakosijattarista ovat tosissaan.
29.1.2012 - klo 01.00
Kaikki keikkabussin kyytiin!
SARJAN KOLMAS TUOTANTOKAUSI ALKAA! Amerikkalaisessa realitysarjassa Poison-yhtyeen laulaja Bret Michaels etsii itselleen morsianta. Vaikka aikaisemmat kaudet ovatkin tuottaneet pettymyksiä, Bret ei suinkaan ole valmis luovuttamaan.
22.1.2012 - klo 01.55
Jälleen yhdessä
Jälleennäkemisjaksossa Bret ja tytöt kokoontuvat yhteen vielä kerran muistelemaan kuvausten hurjimpia ja hauskimpia käänteitä. Kokemuksistaan kertovat muun muassa Angelique, Peyton, Kristy Joe ja Destiney sekä edelliseltä kaudelta tuttu Heather.
15.1.2012 - klo 01.40
Kuhertelua Meksikossa
Jäljellä on enää kaksi morsiankandidaattia. Bret vie neidot Cancuniin Meksikoon lemmenlomalle ja viettää kummankin kanssa intiimin päivän selvittääkseen, kumpi on hänen sydämensä valittu.
8.1.2012 - klo 02.30
Parhaita paloja
Erikoisjaksossa nähdään kauden parhaita ja pahimpia paloja. Mukana on paljon ennenäkemätöntä materiaalia, muun muassa Innan ja Angeliquen yhteenotto, mutavellikisan jälkeinen pesuhetki sekä Kristy Joen ja Aubreyn yhteistä laatuaikaa.
8.1.2012 - klo 01.40
Kotiväet kehiin
Luvassa on iloisia jälleennäkemisiä, kun tyttöjen kotiväet saapuvat yllätysvierailulle. Vanhemmat osaavatkin valottaa tytärtensä parhaita sekä yllättäen myös pahimpia puolia.
1.1.2012 - klo 01.25
Juhlatunnelmaa Las Vegasissa
Jäljellä on neljä neitoa, ja Bret ja hänen apulaisenaan toimiva Heather vievät heidät Las Vegasiin tutustuakseen heihin rentoutumisen ja bailaamisen merkeissä.
25.12.2011 - klo 01.50
Exät esiin
Tutustuakseen tyttöihin paremmin Bret kutsuu heidän ex-poikaystävänsä vierailulle. Hän lähtee miesten kanssa oluelle ja jättää morsianehdokkaat erään viime kaudelta tutun ystävättärensä kuulusteltavaksi.
18.12.2011 - klo 01.50
Viettelijättäret videolla
Tällä kertaa neitojen kuvaustaidot ja ohjaajanlahjat joutuvat koetukselle, kun heidät jaetaan kahteen ryhmään, joiden kummankin tehtävänä on suunnitella ja kuvata musiikkivideo yhtä Bretin biisiä varten. Avukseen he saavat alan rautaisen ammattilaisen.
- 1
- 2
Rokkarille morsian
Poison-rockyhtyeen solisti Bret Michaels etsii omaa rockin kuningatartaan suosikkirealityssa. Suhde ensimmäisen kauden voittajan Jes Rickleffin kanssa ei sitten toiminutkaan, joten kaksikymmentä uutta sähäkkää ja kilpailuhenkistä vaimoehdokasta saa VIP-passin Bretin rock'n'roll-elämään ja luksuslukaaliin. Viikoittaisten testien ja treffien, väistämättömien kyyneleiden ja pettingien jälkeen Michaels valitsee yhden onnekkaan tyttöystäväkseen. 2. tuotantokauden uusinta.



